Tänään tein pienen sämpylätaikinan päiväuniaikaan. Tai isompi katseli videoita, kun ei juuri enää päikkäreitä nuku. Tarkoitus oli, että olisi sitten tullut kaveriksi sämpylöitä pyörittelemään, mutta taudin jäljiltä uni pääsikin yllättämään ennen kuin taikina oli kohonnut. Sämpylöistä ei tullut mitään kovin kauniita, kun yritin ehtiä ennen pienemmän heräämistä tekemään. Mutta sitäkin maistuvampia olivat. Ohje on mukailtu Kaarina Roinisen Jogurtti-pellavansiemenleivästä.

224249.jpg

Jogurttiset siemensämpylät

3 dl maustamatonta jogurttia
1 pss (11g) kuivahiivaa
1 tl yrttisuolaa
2 rkl siirappia
½ dl pellavansiemeniä
½ dl seesaminsiemeniä
2 dl sämpyläjauhoja
n. 4 dl vehnäjauhoja
½ dl öljyä

Sekoita sämpyläjauhot, kuivahiiva, siemenet ja yrttisuola keskenään.
Lämmitä jogurtti 42 asteiseksi.
Lisää jogurttiin siirappi sekä jauho-siemen-hiivaseos.
Alusta taikinaan vehnäjauhot sekä lopuvaiheessa öljy.
Kohota lämpimässä paikassa peitettynä.
Pyörittele taikinasta noin ranteen paksuinen tanko ja leikkaa se noin 10-12 palaan.
Pyörittele paloista sämpylöitä.
Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Anna sämpylöiden kohota leivinliinan alla sen aikaa, kun uuni lämpenee.
Voitele maidolla ja ripottele päälle pellavan- ja seesaminsiemeniä.
Paista 10-15 minuuttia.