Idean tähän ruokaan sain jokin aika sitten Sävelradion Kati Napan makuhetkestä. Kokeilin ensimmäistä kertaa pakasteena myytävää tonnikalaa. Oikein hyvää oli, mutta seuraavalla kerralla teen muutaman jutun hieman toisin.

214083.jpg

Yrttirisotto

3 salottisipulia
4 valkosipulinkynttä
3 dl risottoriisia
7 dl vettä
2 tl valkoviinietikkaa
2 tl yrttisuolaa
n. 3 dl silputtuja tuoreita yrttejä
(esim. persiljaa, ruohosipulia ja rakuunaa)

Kuori ja pilko pieniksi sipulit ja valkosipulin kynnet.
Kuullota kattilassa sipuleita, valkosipuleita ja riisejä.
Lisää vesi, viinietikka sekä yrttisuola.
Keitä riisejä pakatin ohjeen mukaan.
Lisää hienonnetut yrtit hetki ennen tarjoilua.

Paistettu tonnikala

4 tonnikalapihviä
suolaa
mustapippuria

Ota tonnikalapihvit huoneenlämpöön noin ½ tunniksi.
Hiero tonnikalan pintaa suolaa ja pippuria.
Paista pihvejä muutama minuutti molemmilta puolilta. Keskustan kuuluu jäädä punaiseksi.