Uudenvuodenpäivänä söimme miehen kanssa aamiaista vasta normaaliin lounasaikaan. Lapsille olin aiemmin aamulla jo jotain tarjonnut, niinpä he keskittyivätkin enemmän herkkupuoleen ;) Tarjolla oli Juusto-teeleipiä sekä Hedelmäisiä pannukakkuja (takimmaisena pienen miehen pannarit kaurasta ja tattarista).

325493.jpg

Juusto-teeleivät

2 dl vehnäjauhoja
1½ dl grahamjauhoja
½ dl ohrajauhoja
1 dl juustoraastetta
1-2 tl oreganoa
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 rkl öljyä
2 dl vettä

Sekoita kuivat aineet sekä juustoraaste keskenään.
Lisää öljy ja vesi. Sekoita.
Jaa taikina leivinpaperille kolmeen osaan.
Taputtele vehnäjauhojen avulla noin sentin paksuisiksi leipäsiksi.
Pistele leivät haarukalla.
Ja paista 225 asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

Hedelmäiset pannukakut

2 dl appelsiinituoremehua
½ dl mangososetta
1-2 rkl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 rkl öljyä

Sekoita appelsiinimehu, mangosose ja öljy keskenään.
Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita.
Paista lettupannulla paksuhkoja pannukakkuja rasvaa apuna käyttäen.