Nyt on juhlat juhlittu. Kuten Heta tuolla aiemmin arvelikin, tällä kertaa vietettiin allekirjoittaneen synttäreitä. Laitettiin lapset viikonlopuksi hoitoon ja lauantaina juhlittiin aikuisten kesken neljännesvuosisadan täyttymistä. Kakuksi tein lauantaille Baileys-juustokakun soveltaen netistä löytämiäni ohjeita.

416748.jpg

Baileys-juustokakku
(20 cm:n vuokaan)

1 pötkö Domino-keksejä
45 g sulatettua margariinia

200 g vaniljatuorejuustoa (Keiju)
2 dl vispikermaa
125 g tomusokeria
1 dl Baileysia
3 liivatelehteä

Murskaa keksit ja sekoita rasvasulan kanssa.
Painele seos irtopohjavuokaan.
Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.
Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi.
Sekoita tomusokeri ja tuorejuusto kermavaahtoon.
Lämmitä tai kiehauta Baileys ja liuota liivatteet siihen.
(Itse lämmitin sen verran, että liivaatteet liukenivat.)
Lisää seos muiden aineiden joukkoon sekoittaen.
Levitä massa keksipohjan päälle vuokaan.
Anna hyytyä kylmässä vähintään neljä tuntia.
Koristele halutessasi ennen tarjoilua.