Tervehdys! On taas ollut vähän hiljaisempaa. Lomailimme kuluneen viikon, tai miehellä oli talviloma vaikka ihan kotosalla oltiinkin. Toinen syy on ollut, että olen keskittänyt kaikken liikenevän ajan toisaalle ja blogin päivittäminen on siinä sivussa jäänyt. Laittelen nyt tämän päivän aikana ohjeita kuluneen viikon varrelta.

Ensimmäisenä vuoroon pääsee kasvislasagne, josta tuli oikein onnistunut ilman minkään näköistä ohjetta. Juustokastikkeesta tein pikaversion juustoraasteesta ja ruokakermasta, kun kaikki maidot oli rasvattomia, niin en viitsinyt niitä käyttää, kun olisi kuitenkin palanut pohjaan. Kasviskastikkeessa oli melko runsaasti kasviksia ja mausteita.

439145.jpg

Kasvislasagne

Kasviskastike:
3 porkkanaa
n. 50 g palsternakkaa
1 paprika
n. 150 g kesäkurpitsaa
2 sipulia
1 prk (400 g) tomaattimurskaa
1½-2 dl vettä
1 tl sokeria
1 tl suolaa
pippuria
paprikajauhetta
chilijauhetta
inkivääria
kanelia
oreganoa
basilikaa

Pikainen juustokastike:
½ prk (1,25 dl) 3-juustoa ruokakermaa
1 prk (2,5 dl) ruokakermaa (7%)
n. 100 g juustoraastetta

Lisäksi:
lasagnelevyjä
margariinia
n. 150 g juustoraastetta

Ensiksi tein juustokastikkeen;
Kuumenna ruokakermat kattilassa.
Lisää juustoraaste ja sekoittele kunnes juusto on sulanut.
Nosta sivuun odottamaan.

Tee seuraavaksi kasviskastike;
Kuori ja raasta karkeaksi porkkanat ja palsternakka.
Kuori ja hienonna sipuli.
Kuutioi paprika ja kesäkurpitsa pieniksi.
Kuullota sipuleita, porkkanoita ja palsternakkaa pannulla öljyssä tai margariinissa.
Lisää kesäkurpitsat ja paprikat sekä mausteet.
Sekoittele hetken aikaa.
Lisää tomaattimurska ja tarvittaessa vesi.
Anna kiehua muutaman minuutin.
Maista ja mauste tarvittaessa lisää.
Tässä vaiheessa kastike saa olla voimakkaan makuista.

Voitele lasagevuoka.
Laita pohjalle kerros lasagnelevyjä.
Levitä päälle ensin kasviskastiketta ja sitten juustokastiketta.
Jatka näin 3-4 kerrosta, kunnes kaikki kastikkeet on käytetty.
Jätä kastike kerros päällimmäiseksi.
Ripottele pinnalle reilusti juutoraastetta.
Paista 225 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.