sunnuntai, 12. elokuu 2007

Koskenlaskija-broileripata

Kesällä on tullut tehtyä tosi vähän ruokaa kotona. Ja reissattukin ollaan ihan riittävästi =) Ajatukset on askarrelleet myös paljon muutaman viikon kuluttua alkavissa töissä. Paljon on näin aloittavana perhepäivähoitajana ollut selviteltävää ja suunniteltavaa. Mutta eiköhän nyt aleta pikkuhiljaa olemaan valmiit vastaanottamaan tulevat hoitolapset kuun vaihteessa.

Alla olevaa Koskenlaskija-broileripataa tein joitakin päiviä sitten, ja se oli oikein maukasta, vaikka kuvassa näyttääkin hieman epämääräiseltä ;)

817332.jpg

Koskenlaskija-broileripata

400 g broilerin fileesuikaleita
½-1 pkt Koskenlaskija-juustoa maun mukaan
1 sipuli
1 punainen paprika
1 pieni purkki täytettyjä vihreitä oliiveja
1 prk herkkusieniä
(meillä oli viipaleina, mutta kokonaisetkin sopisi hyvin)
3 dl risottoriisiä
6 dl vettä
öljyä
suolaa
mustapippuria

Paista broilerin fileesuikaleet pannulla ja laita ne hetkeksi sivuun odottamaan.
Kuori ja hienonna sipuli.
Kuullota sipulia suuressa kattilassa tai kasarissa.
Lisää riisi ja kuullota vielä hetken aikaa.
Lisää vettä vähitellen ja sekoita seosta välillä.
Lisää broilerin suikaleet ja jätä pata kannen alle kiehumaan hiljalleen.
Leikkaa paprika isoiksi paloiksi.
Lisää paprikat pataan.
Valuta oliivit ja herkkusienet.
Kuutioi Koskenlaskija-juusto.
Kun vesi on imeytynyt riiseihin, lisää loput aineet.
Ja sekoittele kunnes juusto on sulanut tasaisesti padan joukkoon.
Mausta ja tarjoile raikkaan salaatin ja tuoreen leivän kera.

torstai, 21. kesäkuu 2007

Tomaatti-porkkanasosekeitto

Tästä keitosta tuli todella herkullista. Mies totesikin, että harvoin saa näin hyvää kasvissosekeittoa.

678828.jpg

Tomaatti-porkkanasosekeitto

n. ½ kg porkkanoita
1 sipuli
3 perunaa
1 prk tomaattimurskaa
1 prk Creme Bonjour Cuisine Tomaatti ja välimeren yrtit
vettä
ripaus mustapippuria

Kuori ja paloittele sipuli, porkkanat ja perunat.
Laita palaset kattilaan ja lisää vettä niin että kasvikset juuri ja juuri peittyvät.
Keitä kasvikset kypsiksi ja pehmeiksi.
Lisää tomaattimurska ja ota kattila liedeltä.
Soseuta keitto sauvasekoittimella samettiseksi.
Laita kattila takaisin liedelle ja lisää Creme Bonjour.
Sekoittele kunnes keitto kuumenee kermavalmiste on sulanut tasaisesti joukkoon.
Mausta ripauksella mustapippuria.
Tarjoa vuohenjuuston kera.

torstai, 21. kesäkuu 2007

Paistettua tonnikalaa vol. 2

Joskus syksyllä kokeiltiin ekaa kertaa pakastetonnikalaa, enkä kovin tyytyväinen silloin lopputulokseen ollut. Nyt mies oli tuonut kaupasta uuden paketin ja kokeilimme uudelleen. Tällä kertaa annoin tonnikalan sulaa n. 1½ tuntia ja silti pihvit olivat todella kohmaisia, kun aloin niitä paistamaan. Lopputulos oli huomattavasti parempi kuin ensimmäisellä kerralla, mutta seuraavan kerran pihvit saavat kyllä sulaa kokonaan ennen paistmista. Jospa ne sitten olisivat sisältäkin lämpimiä =)

Paistettua tonnikalaa uusien perunoiden, sillin ja salaatin kera.
678829.jpg

keskiviikko, 23. toukokuu 2007

Hunaja-rakuunabroilerit ja itse tehdyt ranskalaiset

Näiden broilerin rintafileiden maku oli melko mieto, itse olisin tykännyt vähän maustetummastakin, mutta vaihteeksi näin, kun lapsetkin tätä söivät.

608545.jpg

Hunaja-rakuunabroilerit

4 kpl broilerin rintafileitä
1 dl rypsiöljyä
1-2 rkl juoksevaa hunajaa
2-3 tl suolaa
sopivasti mustapippuria
1 rkl rakuunaa

Mittaa öljy sekä mausteet reilun kokoiseen pakastepussiin.
Sekoita aineet keskenään pussissa.
Lisää broilerin rinnat pussiin ja hiero niitä mauste seoksessa.
Ruskista fileiden pinta molemmin puolin kuumalla pannulla.
Nosta fileet uunivuokaan ja kypsennä vielä 200 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.
Tarjoa itse tehtyjen ranskalaisten ja  salaatin kera.

Itse tehdyt ranskalaiset

perunoita
rypsiöljyä
suolaa

Pese tarvitsemasi määrä perunoita huolellisesti.
Leikkaa perunat suikaleiksi ja laita suureen kulhoon.
Lisää kulhoon öljyä ja suolaa.
Ja pyörittele perunoita kunnes ovat kauttaaltaan öljyssä.
Levitä pellille leivinpaperin päälle tasaiseksi kerrokseksi.
Paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

tiistai, 22. toukokuu 2007

Savulohitäytteiset cannelonit

Saimme viikonloppuna savustettua kirjolohta, jonka sitten sunnuntaina taidokkaasti unohdin ottaa esille syötäväksi. Niinpä sitten eilen, kun rupesin miettimään mitä ruokaa tekisin, päädyin ottamaan kalan käyttöön. Muutenkin oli tarkoitus tehdä canneloneja, täyte vain hiukan muuttui matkalla ;)

604966.jpg

SavulohiCannelonit

täyte:
n. 200 g savustettua kirjolohta
1 pss Bearnaise-kastike aineksia
1½ dl vettä (tai pakkauksen ohjeen mukaan)
50 g margariinia tai voita
1 sipuli
½ paprika
1 rkl öljyä

½ pkt canneloneja

päälle:
1 prk (2½ dl) ruokakermaa
n. 2 dl juustoraastetta

Kuori sipuli.
Kuutioi sipuli ja paprika pieneksi.
Kuullota sipulia ja paprikaa pannulla öljyssä.
Poista lohesta ruodot ja paloittele se pieneksi.
Valmista Bearnaise-kastike pakkauksen ohjeen mukaan.
Sekoita kirjolohi ja sipuli-paprika kastikkeeseen.
Täytä canneloni-rullat kastikkeella ja asettele uunivuoan pohjalle yhteen kerrokseen.
Kaada ruokakerma cannelonien päälle ja ripottele juustoraaste pintaan.
Kypsennä 225 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.