Meillä lihapullat tehdään aina itse. Alunperin aloin tehdä lihapullia esikoisen vilja-allergian takia. Vieläkään en käytä kananmunaa mureketaikinaan, vaikka se mahdollista olisikin. Nyt ei enää tulisi mieleenkään ostaa einespyöryköitä. Niin paljon parempia oma tekemät on. Eikä niissä nyt tekemistäkään niin kovin paljoa ole. Tällä kertaa lisäsin pestopurkin jämät makua antamaan.

272827.jpg

Pestopyörykät
(munaton)

400 g jauhelihaa
n. ½ prk punaista pestoa
1 sipuli
1 dl vettä
2 rkl perunajauhoja
pippuria
(suolaa)

Kuori ja hienonna sipuli.
Kuullota sitä pannulla hetken aikaa öljy tilkassa.
Sekoita kulhossa vesi ja perunajauhot.
Lisää jauheliha, pesto sekä sipuli. Ja sekoita taikina tasaiseksi.
Laita taikina jääkaappiin noin puoleksi tunniksi, jos vain on aikaa. Pyöryköiden muotoilu on näin helpompaa.
Pyörittele taikinasta sopivan kokoisia pyöryköitä.
Paista noin 200 asteessa 7-10 minuuttia.